Karaten harjoittelu on jakautunut erilaisiin tyylisuuntiin, joiden mukaiset tavat suorittaa eri tekniikoita vaihtelevat hieman. Eroja on esimerkiksi asentojen korkeudessa ja painotuksessa sekä vartalon ja raajojen liikkeissä tekniikoiden aikana sekä harjoiteltavien liikesarjojen, katojen, suorittamisessa ja sisällössä.

Erojen merkitystä kuvaa kuitenkin esimerkiksi se, että kansainvälisissä kipailuissa liikesarjat on määrätty tyylisuunnasta riippumatta. Renshin-kanissa harjoitetaan Shoko-ryu -tyylisuuntaa, joka on Suomessa kehitetty, Suomen Karateliiton hyväksymä ja sen alainen tyylisuunta.

Tyylisuunta perustettiin virallisesti 2000-luvun taitteessa. Iältään se on siis Suomen nuorin, mutta juuret ovat pitkällä Suomen karatehistoriassa. Tyylisuunnan perustana ovat 70- ja 80-luvuilla meillä Shorinji-ryun nimellä harjoitellut tekniikat, eli tyyli, jota lähes puolet Suomen silloisista karatekoista harjoitti. Oma tyylisuunta perustettiin helpottamaan karaten pitkäjänteistä ja aktiivista harjoittelua. Muutokset 70- ja 80-luvulla vallassa olleeseen tyyliin on minimoitu.

Perustekniikat ja vyökoevaatimukset pyritään jatkossakin pitämään mahdollisimman muuttumattomina. Esimerkiksi katat on jäädytetty niihin versioihin, joita 80-luvun alussa Suomessa tehtiin. Näin pyritään eroon liiallisten muutosten aiheuttamista sekaannuksista ja annetaan harrastajille mahdollisuus keskittyä tekniikoiden muutosten seuraamisen sijasta omien taitojensa kehittämiseen.

Shoko-ryu tyylisuunnalle ominaista on käytännönläheinen, suoraviivainen, urheilullinen ja liikunnallisesti kehittävä tekniikka. Tyylisuunta painottaa paritekniikoita ja ottelemista, nopeita ja teräviä lyöntejä ja potkuja sekä realistisia voimakkaita suorituksia. Näyttävät mutta usein teholtaan teoreettiset tekniikat on karsittu minimiin. Harjoituksissa kehitetään karatetekniikoiden ohella liikkuvuutta, fyysistä kuntoa ja koordinaatiokykyä.

Toisin kuin useimmilla muilla tyylisuunnilla, Shoko-ryu -tyylisuunnalla on yhden pääopettajan sijaan viisihenkinen dan-kollegio, joka myöntää tyylisuunnassa suoritetut mustat vyöt.

Shoko-ryu dan-kollegio:
Kimmo Koski 6 dan
Timo Nurmi 5 dan
Joni Lybeck 4 dan
Seppo Yrtti 4 dan
Pekka Ström 3 dan


Shoko-ryu seurat:
Renshin-kan Helsinki
Meidokan Espoo
Gijomonkai Pornainen
Gijomonkai Sipoo

Kauniaisten Karateseura


Shoko-ryu mustat vyöt (Päivitetty 3.11.2008)

6. dan: Kimmo Koski
5. dan: Risto Tuominen, Timo Nurmi
4. dan Joni Lybeck, Seppo Yrtti
3. dan: Pekka Ström, Kai Wikberg, Kari Jäntti, Jouko Turunen, Mikko Ruotsalainen, Janne Timonen, Tapio Pirttioja, Kim Waenerberg, Robert Paajanen
2. dan: Harri Keskinen, Petri Tuominen, Tero Seppänen, Jukka Jokinen, Juha Silvennoinen Ari Kaunismäki, Marko Luotolinna Tiina Airola-Siponmaa, Mika Sundqvist, Minna Helsten
1. dan: Jarmo Backman, Klaus Björkman, Ari Mahlanen, Markku Kujala, Tero Vehviläinen, Tomasz Trecewski, Tuomo Sihvola, Ari Viljama, Pentti Peltola, Jorma Jokiaho, Pepe Orelana, Hanne Österberg, Matti Kauppi, Janne Pasanen, Jussi Keskinen, Jussi Immonen, Jorma Ala-Keturi, Dmitri Pospelov, Ari Lehmustoinen, Sami Ruotsi, Hannu Puhakka, Unto Virkkula, Ahti Vallivuori, Are Kivelä, Leo Närvänen Reeta Korhonen, Markku Saarelainen, Ilkka Karlsson, Maija Ijäs, Maija Saarema, Tero Haapanen, Esa Ronkainen, Matti Järvinen, Henrik Strang, Antti Järventaus, Jukka Korpijaakko, Veli-Pekka Somila.


Shoko-ryu vyökoevaatimukset